• Eeva Kärkkäinen

Hiiletön Helsinki jo vuonna 2025?

Helsinki pohjaa edelleen merkittävän osan energiantuotannostaan kivihiileen. Helsingin Keskustan tavoite hiiletön Helsinki on ollut jo pitkään. Suomen pääkaupungin on syytä olla suunnannäyttäjä ilmastofiksuissa ratkaisuissa. Viime vuosina hiilettömästä Helsingistä on tullut myös Helsingin virallinen tavoite. Suunta on siis kääntymässä, mutta edelleen liian hitaasti.


Kaikki muut suomalaiset kaupungit luopuvat kivihiilen käytöstä viimeistään vuonna 2025. On noloa, jos Suomen pääkaupunki luopuu kivihiilen käytöstä vasta, kun on lain mukaan pakko.


Hiilenkäytön lopettaminen vaatii tietysti korvaavat energialähteet - eihän helsinkiläisten koteja voi jättää kylmäksi. Ratkaisu suunniteltua nopeampaan kivihiilen alasajoon löytyy hukkalämmön hyödyntämisestä.


Rakentamalla hukkalämmön noutoputki Nesteen Porvoon jalostamolta Vuosaareen voitaisiin täyttää noin kolmasosa Helsingin kaukolämmön tarpeista. Tällä hetkellä 40 kilometrin päässä Helsingissä pienen ydinvoimalan verran lämmintä vettä menee mereen sen sijaan, että se hyödynnettäisiin.


Helsingin Energia on selvittänyt hukkalämmön hyödyntämistä. Nyt suunnitelmat olisi syytä laittaa eteenpäin. Putken kannattavuuden varmistava osaltaan myös hallituksen tuoreet veropäätökset.


Ilmastonmuutos on yksi maapallon ja ihmisten tulevaisuuden kannalta merkittävimmistä ratkaisua vaativista ongelmista. Jotta elämämme muuttuu ilmaston kannalta kestäväksi, tarvitsemme valtavan määrän toimia, jotka kaikki kuljettavat meitä samaan suuntaan.


Hiiletön Helsinki on askel kohti Helsingin omia ilmastotavoitteita ja auttaa osaltaan myös Suomea saavuttamaan hiilineutraaliuden suunnitellussa aikataulussa vuonna 2035.


Eiköhän laiteta toimeksi Jan Vapaavuori ja Anni Sinnemäki?




115 views0 comments