648 kertaa kiitos. Teitä oli aikamoinen porukka ja lukumäärä tulee vielä tarkentamaan. Tulos tarkoittaa, että aloitan syksyllä keskustan valtuustoryhmän 1. varavaltuutettuna.
Kiitos myös teille ihmisille ympäri Suomen, jotka olette olleet tukena kampanjassa eri tavoin! Erityinen kiitos kampanjapäällikkö Kirsille ja tukiryhmäläisille. Kaiken muun elämän ohessa olette suunnitelleet kampanjaa, työstäneet visuaalista ilmettä, auttaneet kirjoitushommissa, kääntäneet tekstejä, jakaneet esitteitä ja suositelleet kavereillenne. Ilman teitä kampanjasta ei olisi tullut mitään!
Helsingin Keskustan osalta tulos oli torjuntavoitto. Keskustan valtakunnallisesti vaikeassa tilanteessa onnistuimme säilyttämään kaksi paikkaa valtuustossa.
Valtuutettuinamme jatkavat upeat Laura ja Terhi, jotka ovat tehneet valtuustossa pitkäjänteistä työtä Helsingin keskustan tavoitteiden eteen. Tiedän, että Terhi ja Laura tekevät töitä myös minulle tärkeiden tavoitteiden eteen: työn ja yrittäjyyden, lähiluonnon ja perheiden. Varavaltuutettuna tulen tukemaan tuota työtä ja omalta osaltani edistämään vaalitavoitteitamme. Ensimmäinen asia on etsiä muista puolueista kavereita, jotta saamme kotihoidontuen Helsinki-lisän palautettua!
Keskustan vaalitulos muodostui koko listan äänistä - aivan jokaisen ehdokkaan. Erityisen hienoa oli, että meillä oli näissä vaaleissa todella monta ensikertalaista ehdolla. Toivon, että jokainen ehdolla ollut jää keskustan toimintaan mukaan ja jatkaa vaikuttamista kohti seuraavia vaaleja.
Helsinki tarvitsee keskustaa ja keskusta Helsingin keskustalaisia. Tästä on hyvä jatkaa kohti valoisampia aikoja.
Comentários