Kuntavaalien alla yksi eniten ihmisiä puhututtaneista teemoista on ollut Helsingin kallis asuminen. Korkeat vuokrat tuntuvat niin opiskelevien kuin työssäkäyvien kukkaroissa. Liian kallis asuminen estää Helsingin kehitystä. Kun käytettävissä olevista tuloista iso osa menee asumiseen, helsinkiläisillä jää entistä vähemmän rahaa liikuntaharrastuksiin, ulkona syömiseen ja kulttuuriin. Tämä vähentää työtä ja toimeliaisuutta Helsingissä. Pienituloisten kohdalla korkeat asuntomenot lisäävät köyhyyttä. Ongelma on myös, jos Helsinki ei ole enää houkutteleva asuinpaikka esimerkiksi opettajalle, siivoojalle tai lähihoitajalle. Kaupunki tarvitsee monien alojen ammattilaisia, niidenkin, joista ei makseta korkeita palkkoja. Asuntojen rakentaminen ei ole Helsingissä sen kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Kalliit hinnat johtuvat siitä, että Helsingissä asunnoille on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Valtakunnan politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, että kenenkään ei tarvitse muuttaa Helsinkiin tahtomattaan. Työtä ja toimeentuloa täytyy löytyä muualtakin. Moni kuitenkin haluaa muuttaa Helsinkiin. Täällä on tarjolla työtä, opiskelupaikkoja, sosiaalisia suhteita ja kaupunkikulttuuria. Siksi asuntopula ei ratkea kuin rakentamalla lisää. Helsingin uudet ja vanhat asukkaat tarvitsevat koteja. Mistä niitä uusia kohtuuhintaisia koteja sitten saadaan? Ensimmäinen asia, johon kaupunki voi vaikuttaa on kaavoitus. Tonttitarjonta ja rakennusoikeus kaavoituksessa täytyy tehdä kysyntää suuremmaksi. Helsinkiä on kaavoitettu liian väljästi kantakaupungin ulkopuolella. Talojen välissä on isoja parkkialueita eikä tontteja ole käytetty loppuun. Lisäksi Helsingissä on liikaa alueita, joissa kerrostaloissa on vain kolme tai neljä kerrosta. Tätä voidaan korjata täydennysrakentamisella. Pari kerrosta lisää korkeutta tuo ison määrän koteja. Kaupungin täytyy tehdä määrätietoisesti asemakaavojen muutoksia, jotta parkkikenttien tilalle voidaan sopivissa paikoissa rakentaa asuntoja. Lisäksi taloyhtiöille täytyy antaa lisää rakennusoikeutta, jotta ne voivat rakentaa nykyisiin kerrostaloihin lisäkerroksia. Uusista asuinalueista puolestaan täytyy rakentaa riittävän tiiviitä ja korkeita - pilvenpiirtäjiä ei kannata rakentaa määräänsä enempää, mutta nelikerroksisien kerrostalojen sijaan kannattaa kaavoittaa kuusikerroksisia rakennuksia. Normien, kuten parkkipaikkavaatimuksen höllentäminen tuo lisää tilaa asunnoille ja tekee rakentamisesta houkuttelevampaa laskemalla rakentamiskustannuksia. Tiiviillä rakentamisella säästetään myös kaupunkilaisille tärkeät viheralueet. Yksi höllennettävä normi on myös asuntojen keskipinta-alavaatimus. Helsinki tarvitsee enemmän yksiöitä. Täydennysrakentaminen ja tiivis kaavoittaminen eivät kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi täytyy parantaa kilpailua Helsingin rakennusmarkkinoilla. Kilpailuvirasto teki vuonna 2013 selvityksen siitä, miten tämä voisi tapahtua. Selvityksessä esitettiin muun muassa asuinrakentamiseen varattujen tonttejen ohjaamista pienille ja keskisuurille yrityksille sekä riittävän pitkiä kilpailujen aukioloaikoja. Näitä toimenpiteitä täytyy laittaa johdonmukaisesti täytäntöön. Kilpailua tarvitaan, koska rakennusliikkeiden tarkoitus ei ole laskea asumisen hintaa Helsingissä, vaan tehdä mahdollisimman hyvää tiliä. Kovan rahan asuntojen lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän kaupungin vuokra-asuntotuotantoa, valtion tukemaa asuntorakentamista, osuuskuntamuotoista asumista, opiskelija-asuntoja ja asumisoikeusasuntotuotantoa. Tästä on linjattu myös keskustan valtakunnallisessa asuntopoliittisessa linjauksessa. Muiden kaupunkiseutujen lailla Helsingissäkin kohtuuhintaista asumista voitaisiin edistää lisäämällä hintasäänneltyä asuntotuotantoa. Kaupungin pitää osallistua aktiivisesti uusien hintasäänneltyjen asumisen muotojen luomiseen. Toimimalla aktiivisesti asuntomarkkinoilla julkiset ja yleishyödylliset toimijat voivat haastaa rakennuttajia ja painaa asuntojen hintoja alaspäin. Kunnat voivat myös edesauttaa ongelmien ratkaisemista takaamalla edulliset tonttivuokrat ja pitämällä muut asumiseen liittyvät maksut kohtuullisina.
Näissä vaaleissa on myös puhuttu aivan liian vähän pääkaupunkiseudun kuntien välisestä yhteistyöstä. Helsingin, Espoon ja Vantaan päättäjien on aika kantaa vastuuta ja istua saman pöydän ääreen ratkomaan koko alueen asumisen tulevaisuutta yhdessä. Pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu olisi kaavoituksesta päättävä yhteinen päätöksentekoelin kuten metropolihallinto.
