Helsingin Sanomat julkaisi taannoin pysäyttävän jutun siitä, miten köyhyys vaikuttaa suomalaisten elämässä. Köyhyys aiheuttaa häpeää, ahdistusta, toivottomuutta ja osattomuuden tunnetta. Köyhyydeltä on helppo sulkea silmänsä, sillä harva haluaa puhua kokemuksistaan ääneen. Jutun herättämistä reaktioista päätellen köyhyydestä puhuminen olisi kuitenkin tärkeää, jotta ymmärrys lisääntyisi ja köyhyys saisi sille kuuluvan tilan julkisessa keskustelussa.
Itselläni aihe tulee lähelle, sillä lapsuudenkotini oli pienituloinen. Totuin siihen, että raha ja huolet ovat toisiinsa kiinteästi liittyviä sanoja. Köyhyys näkyi vanhempien stressaantuneisuutena, arjen niukkuutena ja siinä, että uusiin vaatteisiin tai urheiluvälineisiin oli harvoin varaa. Menin kesätöihin heti kun pääsin, jotta sain tehtyä itselleni tärkeitä hankintoja omilla rahoillani.
Köyhyys ei parane surkuttelemalla, vaan määrätietoisella työllä. Tässä tekstissä käyn läpi viisi keinoa, jolla ongelmaa voitaisiin ratkoa. Ensinnäkin, kansantaloudellisesti tiukkojen vuosien jälkeen on aika parantaa perusturvaa. Tämä tarkoittaa pienimpien etuuksien korottamista ja etuuksien nostamista elinkustannusten nousun mukana.
Toiseksi, on tärkeää katkaista sukupolvelta toiselle jatkuva syrjäytymisen ketju. Isossa osassa Suomea esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluita on aivan liian niukasti tarjolla. Ei voi olla niin, että apua saa vasta, kun ihminen ajautuu itsemurha-ajatusten kynnykselle. Nuorille perheille pitää olla tarjolla kotiapua matalalla kynnyksellä. Kouluissa ja päiväkodeissa puolestaan pitää olla riittävän pienet ryhmät ja riittävästi opinto-ohjausta ja erityisopetusta, jotta apua tarvitsevat lapset ja nuoret sitä myös saavat. Lisäksi jokaisella lapsella täytyy olla mahdollisuus harrastaa.
Kolmanneksi, sosiaaliturvan kannustin- ja byrokratialoukut täytyy purkaa. Liian moni suomalainen kokee voimattomuutta oman tilanteensa edessä. Erityisen vaikeaa on viimesijaiseksi tarkoitetun etuuden, toimeentulotuen varassa elävien tilanne. Kun ansaitut lisätulot leikataan lähes sellaiseen tuesta, ihmisen mahdollisuus parantaa itse omaa tilannettaan muuten kuin täysipäiväiseen työhön työllistymällä on heikko. Perusturvaa pitää kehittää niin, että vähäinenkin työnteko vie aina ihmisen tilannetta parempaan suuntaan. Myös yksinyrittäjien asemasta pitää tehdä nykyistä turvatumpi. Nyt pelko toimeentulosta ja tulkinnat siitä onko ihminen yrittäjä vai lannistavat ihmisten toimeliaisuutta. Paras ratkaisu olisi perustulon kaltainen sosiaaliturvamalli, jonka piiriin myös yksinyrittäjät kuuluisivat.
Neljänneksi, velkaantuneiden köyhyyskierre täytyy katkaista. Velkojaan pois maksavalla ihmisellä täytyy olla mahdollisuus kohtuulliseen elintasoon. Talousneuvontaa täytyy olla tarjolla matalalla kynnyksellä, erityisesti nuorille, jotta ongelmia voidaan ennaltaehkäistä.
Lopuksi, sairastuminen ei saa ajaa ketään köyhyyteen. Tästä huolehditaan sillä, että asiakasmaksut ja lääkekulut eivät kohoa liian korkeiksi, ja että eri palvelut toimivat yhteen eivätkä lamauta ihmistä. Jos on epäilystä työ- ja toimintakyvyn heikkenemisestä, tilanne täytyy arvioida nopeasti. Muuten voi käydä niin, että ihminen ajautuu huomaamatta työmarkkinoiden ulkopuolelle, kun työkyky vähitellen heikkenee. Tuolloin köyhyysriski kasvaa.
Ps. Myös keskusta on julkaissut linjauksensa köyhyyden vähentämiseksi.
