Miten Helsingin lähiluonnon tila paranee ja vehreys lisääntyy?
- Eeva Kärkkäinen
- Mar 20
- 3 min read
Lähiluonnolla on valtaisa merkitys ihmisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Helsingissäkin kaupunkimetsät, puistot ja rannat kutsuvat lapsia ja aikuisia liikkumaan, rauhoittavat mieltä ja parantavat asukkaiden vastustuskykyä. Paitsi ihmisten kannalta, kaupunkien viheralueet ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Lähiluonto tarvitsee suojelua, mutta kasvavassa Helsingissä vääntö vehreyden ja kaupungin muiden maankäytön tarpeiden välillä on jatkuvaa. Vaikka viime vuosina rakentaminen on suhdanteista johtuen ollut jäissä, viimeisten kymmenen vuoden aikana Helsinkiin on muuttanut yli Mikkelin kokoisen kaupungin verran ihmisiä.
Valitettavan usein uutta rakentaessa on päädytty tuhoamaan tai nakertamaan kaupunkilaisille tärkeää lähiluontoa. Kaupunginosien vehreyttä mittaava latvuspeittävyys onkin Helsingissä vähentynyt. Latvuspeittävyydellä tarkoitetaan puiden latvusten peittämää prosentuaalista osuutta esimerkiksi kaupungin tai kaupunginosan pinta-alasta. Joillain alueilla Helsingissä luku on vain neljä prosenttia, vaikka latvuspeittävyydelle asetettu kansainvälinen suositus on 30 prosenttia.
Mielestäni Helsingin lähiluontoa nakertavalle politiikalle on tehtävä suunnanmuutos ja asetettava kaupungille ensi valtuustokaudelle tavoite lähiluonnon tilan paranemisesta ja vehreyden lisääntymisestä.
Miten parantaisin lähiluonnon tilaa Helsingissä tulevalla valtuustokaudella?
Lisätään vehreyttä uusille ja vanhoille asuinalueille
Helsingin kaavoituksella ja rakentamisella on osin hyvä pyrkimys. Helsinkiläisten perheiden painiskellessa korkeiden asumiskustannusten kanssa tarvitaan lisää kohtuuhintaisia koteja. Kuitenkaan Helsingin kasvua ei voida loputtomasti tehdä lähiluonnon kustannuksella eikä uusia asuinalueita kaavoittaessa tiivis rakentaminen voi olla ainoa tavoite
Suojellaan kaupunkimetsiä ja lisätään puiden määrää Helsingissä. Uusia asuinalueita rakennettaessa ja vanhoja uudistettaessa Helsingissä tavoitteeksi on asetettava kansainvälisten suositusten mukainen 30% latvustopeittävyys
Kaupunkia uudistaessa esimerkiksi katuremonttien yhteydessä on systemaattisesti lisättävä istutusten, vehreyden ja puiden määrää. Hämeentien katuremontti on hyvä huono esimerkki epäonnistuneesta katuremontista
Kaupungin kaavoituksen vehreyttä tukemaan luodun viherkertoimen kehittämistä tulee jatkaa edelleen ja kunnianhimoa lisätä
Asukkaita kannustettava omatoimiseen istutusten, luonnon monimuotoisuuden ja vehreyden lisäämiseen tarjoamalla taloyhtiöille maksuttomia pihakonsultaatioita
Lähiluonnon pitää aina olla kävelymatkan päässä, tämä tukee asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä
Suojellaan Itämerta ja parannetaan saaristoluonnon saavutettavuutta
Itämeren luonto on ainutlaatuinen ja arvokas. Meren rannat ja saaristo ovat myös tärkeä osa helsinkiläisten lähiluontoa.
Herkkä meriluonto on kuitenkin uhattuna. Näkyvä merkki tästä on esimerkiksi sinilevä, joka kesäisin rajoittaa monilla Helsingin rannoilla uimista. Lisäksi Helsingin rakentaminen meritäyttöineen uhkaa monin paikoin Itämerta.
Helsingin kaupunki voi tehdä monia asioita meriluonnon tilan parantamiseksi sekä meriluonnon saavutettavuuden lisäämiseksi.
Itämeri ei ole rakennusmaata. Perutaan suunnitellut Seurasaarenselän meriluontoa ja veden laatua vaurioittavat meritäytöt mm. Lauttasaaressa ja Koivusaaressa
Vähennetään Itämeren ravinnekuormaa tekemällä yhteistyötä Itämeren alueen kaupunkien ja kuntien kanssa maa- ja metsätalouden sekä laivojen aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi
Parannetaan hulevesien käsittelyä Helsingissä mm. huolehtimalla, että sadevedet pääsevät imeytymään maaperään
Huolehditaan saariston saavutettavuudesta pitämällä kiinni venesatamista, veneiden talvisäilytyksestä ja muista veneilyn olosuhteista Helsingissä
Parannetaan yhdessä alan yritysten kanssa vesiliikenneyhteyksiä kaupungin omistamiin saariin
Huolehditaan saarien infrasta kuten laitureista, nuotiopaikoista, vessoista ja mahdollisuuksien mukaan myös saunoista
Tehdään fiksuja ilmastotoimia
Ilmastonmuutos uhkaa koko ihmiskuntaa ja myös Helsingin lähiluontoa. Haaste ei ratkea pelkillä Helsingin tai Suomen toimilla, mutta meidän on tehtävä oma osamme päästöjen vähentämiseksi.
Helsingin kannattaa olla edelläkävijä myös siksi, että suomalaisissa yrityksissä on paljon osaamista ilmaston ja ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen kehittämisestä. Ottamalla näitä ratkaisuja käyttöön Helsingissä, kaupunki samalla tukee suomalaista työtä ja auttaa yrityksiä myös viemään näitä ratkaisuja eteenpäin maailmalle.
Jatketaan taloyhtiöiden energianeuvontaa. Kaupungin energia-asiantuntijat tarjoavat riippumatonta neuvontaa taloyhtiöille, jotka ovat kiinnostuneita selvittämään, miten taloyhtiössä voidaan parantaa energiatehokkuutta ja toteuttaa taloudellisesti kannattava energiaremontti.
Edistetään pienydinvoimaa Helsingissä. Pienydinvoima on tärkeä osa Helenin suunnitelmaa kaukolämmön irrottamiseksi fossiilisista polttoaineista. Helsingin kaupungin kannattaa edistää hankkeen toteutumista esimerkiksi tukemalla voimalaitoksen sijoituspaikan valintaa ja kaavoitusta.
Kehitetään julkista liikennettä ja pidetään lippujen hinnat kohtuullisina. Tällä hetkellä julkisen liikenteen yhteydet ja vuorovälit ovat usein liian heikot, mikä saa monet valitsemaan auton julkisten sijaan.
Parannetaan kevyen liikenteen väylien (kävely ja pyöräily) talvikunnossapitoa ja huolehditaan paremmista pyöräteiden järjestelyistä mm. remonttien yhteydessä.
Edistetään sähköautoilua edullisemmilla parkkimaksuilla sekä huolehtimalla latausinfran saatavuudesta.
Ei yritetä pakata kaikkia suomalaisia kehäkolmosen sisäpuolelle
Osa keskustalaista ratkaisua Helsingin kasvupaineiden ja lähiluonnon yhteensovittamiseen on myös tasapainoinen aluekehitys Helsingissä ja koko Suomessa. Kun koko Suomi kehittyy, väestö ei pakkaudu pelkästään kehäkolmosen sisäpuolelle. Rakennuspaineen pieneneminen puolestaan takaa sen, että Helsingissä voidaan tehdä oikeita valintoja ja säilyttää arvokas lähiluonto kaupungin nykyisille asukkaille ja tuleville sukupolville.
Koko maan menestys ei ole Helsingiltä pois. Helsingin ei pitäisi vastustaa muun Suomen kehittämistä edistäviä hankkeita, vaan tukea Suomen tasapainoista kehittymistä.

Comments